ironmanin haarovälissä

Tulin just äsken yksin ja vieläpä ensimmäistä kertaa elämässäni koulubussilla kotiin, koska kaikki mun kaverit meni semmoseen meidän koulun senioreille järjestettyyn "pizza reunioniin", missä ne tapaa vanhoja ala-asteen opettajiaan ja syö samalla pizzaa ja vaihtaa kuulumisia. Mun mielestä tosi hauska idea! En tiedä onks toi Jenkeissä joku yleinenkin tapa, mut meidän koulussa on hirveesti kaikkia tapahtumia ja tempauksia etten yhtään yllättyis vaikka oltais koko maan ainoat tässä suhteessa. Viime viikolla meillä oli Teacher Appreciation Week, eli opettajien arvostusviikko. Meidän kouluun ilmstyi postilaatikoita johon pysty jättämään kirjeitä opettajille, tunneilla opettajille vietiin kaikkia lahjoja ja radiosta kuulutettiin millon mitäkin tunnustuksia. Ja aikasemmin keväällä jokaisesta collegekirjeestä jonka lähetti sai yhden tikkarin, se oli paras viikko! Mää sain kasan tikkareita kun kerroin mihin kouluihin aion suomessa lukion jälkeen hakea.

Graduationiin on alle kaks viikkoa (suuri päivä on siis tiistaina 28.5) ja sitä ennen on vielä loppukokeet (finals you know) jotka alkaa tän viikon torstaina. Mää oon hommanu jo mekon graduationiin! Ehkä vähän pliisu, mut en halunnu kuitenkaan ihan mitään kauheen huomiotaherättävää koska pidän tota samaa mekkoo sit kotona Aaronin graduation partyissä. Vaikka mää pääsen koululla graduationiin mukaan, niin oon sanonu hostmamalle et kotona ne juhlat on sit vaan ja ainoastaan Aaronin, koska enhän mää oo oikeesti laittanut täällä tikkua ristiin koulun takia. Aaron ihan totaalisesti ansainnu nää juhlat, mä saan omani sit vuoden päästä koti-kotona Suomessa. Graduationin jälkeenhän meillä alkaa oikeastaan loma, mikä on kinda sad koska osa mun kavereista lähtee töihin/lomalle/opiskelemaan toisiin osavaltioihin tai muualle kauas ja sit mä en nää niitä enää tän reissun aikana. Yks niistä on Luke, joka lähtee Penascolaan töihin eikä välttämättä tuu ennen mun lähtöä takasin. Tän takia pidänkin mun läksiäiset jo ens perjantaina et kaikki mun ihanat kaverit täällä kerkeis poikkeamaan. Läksiäisissä on tää Aaronin pitkään ehdottelema suomiteema ja vähän pelottaa että mitä siitä tulee. :D Ellen ja Irene on ystävällisesti tehny semmosia suomenlippu-koristeita ja semmosia lappuja missä lukee suomeks erilaisten asioiden nimiä. Ne on itekin oppinut tässä samalla hyvin suomea, yks päivä Ellen lähti ruoka pöydästä hulluun juoksuun ja hostmama kysy et minne se on menossa niin käytävästä kuulu vaan "TO VESSA!" :D Sit kaikkien juomien ja ruokien yhteyteen tulee tietty suomeks niiden nimet. Sit ollaan hommattu Singstariin suomalaisia biisejä, joita pääsee kokeileen ja no sit koitetaan löytää jotain vähän tanssittavampaa musiikkia... Isac Elliot vai mikä se onkaan? :D Hah. Ruokapuolen kanssakin on vähän ongelmaa, koska mitään kuuden ruokalajin illallista ei oo tarkotus tarjota vaan jotain pikku naposteltavaa. Miksei meillä oo mitään sellasia?

Juhlista tuli mieleen viime sunnuntai, eli äitienpäivä. Soittelin aamusta äitille (ja muullekin perheelle) Suomeen pitkästä aikaa. Oli ihana kuulla tuttuja ääniä. Siteerasin äitille juhlallisesti Pikku G:tä ja meitä kaikkia nauratti. Sillon tajusin kuinka älyttömän kova ikävä mulla on kotiin. Vaikka mulla on maailman ihanin hostäiti (ja hostperhe muutenkin), niin kukaan tai mikään ei tuu mun ja mun oikeen äidin (ja perheen) väliin. Ootte ykkösii ja musta tuntuu että oon viimesen vuoden aikana sanonu sen teille ihan liian harvoin. Rakastan teitä. Ton puhelun jälkeen vietettiin äitienpäivää täällä, ensin syötiin ihana brunssi tos meidän pihalla ja annettiin hostmamalle lahjamme. Tän jälkeen skypetettiin hostmummoille Tennesseehen ja tuntuu etten oo nähnyt niitäkään ikuisuuksiin. Ne on onneks tulossa Aaronin graduation partyihin, samoin kun kaikki muutkin sukulaiset joten nään ne vielä kerran ainakin vielä ennen lähtöä. Harmittaa kun mietin nykyään kokoajan lähtöä ja sit mitä kerkeen tekemään ja mitä en, ketä kerkeen näkemään ja ketä en. Se tulee mun uniinkin, oon monesti nähnyt sellasta unta et oon noussut lentokoneeseen ja sit en oo ikinä päässy perille vaan joudun aina semmoseen "tyhjiöön". Sit herään aina ihan hengästyneenä ja säikähtäneenä, se on kauheeta.

Niin ja oltiin koulukavereiden kanssa hetki takaperin Gradbashissa, eli hullun isoissa senioreille tarkotetuissa juhlissa Universal Studiosilla. Se on vähän niinkun abiristeily mutta huvipuistossa. :D Siellä oli porukkaa tosi monesta osavaltiosta, monet oli tullut kaukaakin asti sinne. Meno oli muutenkin hyvä, siellä esiinty Pitbull! Nää kaikki postauksen kuvat on sieltä, tosin suurin osa on mun kavereiden nappaamia mut välittyyhän niistäkin tunnelma. Enjoy ja see ya laterrrrrr.

Kirjotin tän iltapäivällä kotiin mutta unohdin julkaista tän ja nyt keskellä yötä muistin etten julkaissut sitä. Oli ihan pakko nousta ylös ja julkaista tää teille :D Hyvä minä.