Wyoming - South Dakota - Nebraska - Iowa - Illinois

Perjantaina me herattiin Yellowstonessa kauniiseen, mutta kylmaan pakkasaamuun (iik!). Pikkupakkanen ei estanyt meita tekemasta pienta ja aikaista aamulenkkia kansallisouiston maisemissa, jotka oli tosi hulppeat. Taalla jenkeissa kansallispuistot ja patikointi yms on tosi suosittua vapaa-ajan toimintaa enka kylla ihmettele enaa yhtaan etta miksi, Yellowstonessa on ainakin maisemat ihan kohdallaan. Niinkun jo sanoin niin oli saali jattaa iso kansallispuisto vasta muutaman tunnin perillaolon jalkeen, mutta meidan oli vaan pakko jatkaa matkaa. Ajettiin melkein koko paika tasaisen tylsassa Wyominginissa (taisin taivuttaa ton sanan pain persetta), mutta innostuin heti kun ylitettiin raja Wyomingista South Dakotan puolelle. Siina silmien edessa siinsi taas yksi kuuluisa amerkkalainen nahtavyys, nimittain Mount Rushmore! Eli jos joku ei tieda mista puhutaan, niin kyseessa on siis se vuori mihin on veisetty neljan suositun ja suuren jenkkipresidentin kascot. Sielta loytyy George Washington (Yhdysvaltojen ensimmainen presidentti ja yks valtion perustajista), Thomas Jefferson (kolmas presidentti ja yks itsenaisyyden ajan merkkihenkiloista), Abraham Lincol (presidentti jota pidetaan yleisesti jenkkien parhaana presidenttina ikina ja oli suurella osin mukana orjuuden lopettamisessa) ja Theodore Rosevelt (josta en tieda muuta kun et se oli presidentti :D). En tieda miks, mutta maa luulin et Thomas Jefferson oli seka presidentti etta sahkon keksija.... onneks hostdad oikaisi mun "tietouden" ennen kun molaytin sita aaneen missaan "hienommassa" seurassa. Ja vaikka toi nelikko ei mun presidentteja olekaan, niin oli Mount Rushmore kylla nakemisen arvoinen paikka. Tosi vaikuttava. Mount Rushmorelta me jatkettiin matkaamme Rapid Cityn kaupunkiin, jossa me oltiin yota.

Lauantaina me herattiin aikaisin, syotiin aamupala ja lahdettiin heti ajamaan samantien, koska meilla oli missiona paasta niin aikaisin kun mahdollista Nebraskaa, tarkemmin sanottuna Nebraskan paakaupunkiin Omahaan. Siella meilla oli tarkoituksena kayda ostamassa paasiaisyllatyksia ja tuliaisia Irenelle, Ellenille, hostmamalle ja muille sukulaisille joiden kanssa vietettaisiin paasiaista kunhan paastaisiin perille Tennesseehen. Oltiin jo hyvissa ajoin iltapaivalla perilla, vaikka ajettiinkin yli kahdeksan tuntia. Mutta niinhan sita sanotaan etta aikainen lintu madon nappaa, joten kannatti herata. Suunnattiin oikeastaan heti kaupunkiin paastyamme Omahan varmaan tunnetuimpaan ostoskeskukseen, eli Oak View Malliin. Aaron ja hostdad oli ihan ihmeellisella paalla, ne viihty ostarilla koko iltapaivan ilman mankumista ja ilman mitaan valituksia. Taa oli varmaan eka kerta ikina ku Aaron ei tuhahtanu ku sanoin etta hei kaytasko viela tossa kaupassa... Kierrettiin varmaan koko ostoskeskus lapi ja penkottiin kaikki kaupat, ainakin jos kattoo sita tavaramaaraa joka me ostettiin. Hostdad on kyl ihan paras kun se aina hemmottelee vaimoonsa ja tyttariaan, vaikka kyllahan sita itekin tuli ostettua aika paljon kaikkea.... Mutta kerranhan sita ihminen vaan Omahassa kay joten mita sita saastelemaan! Omaha ei oo mulle mikaan Tukholmassa jossa vieraillaan neljasti vuodessa...

Sunnuntaina me jatkettiin edelleen matkaamme Omahasta itaan. Omaha on ihan lahella Nebraskan ja Iowan rajaa, joten ylitettiin niiden valinen raja oikeastaan heti aamusta. Iowassa me ajettiin nayttelija John Waynen synnyinkodin ohi ja pysahdyttiin syomaan Iowan osavaltion paakaupunkiin, eli Des Moinesiin. Ruokailun, jalkojen verryttelyn ja vessatauon jalkeen me jatkettiin matkaamme itaan edelleen, talla kertaa etappina Illinoisin osavaltio ja itse Windy City, Chigaco! Chigacossa me paastiin yopymaan hostmaman serkun, Georgian ja sen perheen luo. Georgin lisaks perheeseen kuuluu isa Vince ja pojat Nate ja Troy. Ajattelin eka etta koko Georgialla yopymisesta tulee joku iso awkward farssi, koska Dan ja Georgia on viimeks nahnyt toisensa varmaan 15 vuotta sitten eika hostmama ja Georgiakaan kuulemma pida mitenkaan erityisesti yhteytta toisiinsa... Mutta mita viela, oli oikeesti ihanaa paasta oikeeseen kotiin, oikeiden ihmisten oikeaan taloon syomaan oikeaa ruokaa. Mulla meinaskin tulla jo hotellit sun muut korvista ulos. :D Heti kun tultiin perille niin Georgia ja Vince laittoi meille oikein kunnon kotikutoisen illallisen ja se oli niin hyvaa. Naytin varmaan silta etta hostperhe ois pitany mua koko vuoden nalassa kun lappasin sita ruokaa lautaselleni. Anteeks vaan Gordon Ramsayt ja Hans Valimaet, mut mikaan ei voita kunnon kotiruokaa. Ei mikaan. (Voi vitsi nyt tuli kauhee ikava ukin kokkailuja?). Illallisen jalkeen Nate ja Troy kysyi haluttaisko me lahtea kattomaan millanen meno on kaupungilla. Aaron lahti mut maa jain kotiin, en yksinkertaisest vaan jaksanut. Mulla oli vahan kipee olo ja kurkku oli ollut jo muutaman paivan vahan hellana, joten ajattelin etta parempi jaada kotiin lepaamaan kun lahtea rilluttelemaan. Voitteko uskoo, mina kieltaysyin rilluttelusta! Jenkit ei selvastikaan tee hyvaa mulle, mustahan on tullut ihan kiltti tytto taalla....

Maanantai me alotettiin hostdadin ja Aaronin kanssa nukkumalla pitkaan. Georgia, Vince ja pojat oli havinny jo omiin menoihinsa siihen mennessa kun kammettiin ittemme ylos sangyista, joten koko talo oli meidan kaytettavissa. Pikaisen aamupalan jalkeen me lahdettiin kaymaan Lake Michiganin rannalla ja ihailemassa keskustan pilvenpiirtajia. Kaupungilla kavellessamme me nahtiin myos se rakennus missa Al Capone pyoritti rikollistoimintaansa. Hostdad myos kertoi et Al Capone on se syy minka takia maitoon alettiin alunperin laittamaan viimeinen kayttopaiva. Al Capone oli tukenu maitoteollisuutta isolla summalla rahaa ja sanonut ainoaksi ehdoksi sen, etta han tukee vaan jos maitoon laitetaan viimenen kayttopaiva koska mikaan ei oo niin pahaa kun vanhaks mennyt maito. I agree, joten kiitos Al! :D Kaupungilla kierrellessamme mun oli totta kai ostettava niita turistikortteja (niinkun kaikista muistakin kaupungeista jossa me oltiin pysahdytty matkan varrella). Sit me mentiin Shedd Aquariumiin, eli siis akvaarioon. Siella on esilla ties mita vesiasukkeja! Tormattiin kierrellessamme mm. meduusoihin (jotka oli ihanan lolleroisia?), kilpikonniin (jotka ei ollu yhta high kun nemoa etsimassa-leffassa, mutta ihan sopoja silti...), PINGVIINEIHIN, erilaisiin sammakoihin ja sellasiin hassuihin potkoihin joiden nimea en tieda. Ne vaan mollotti ja sit kun joku uhka tuli lakelle ni ne survoutu hiekkaan. Ne oli niin hassuja! Ostettiin tytoille tuolta sellaset ihanat isot delfiinipehmolelut tuliaisiks ja mua harmitti et en voinut ostaa itellenikin yhta. Ois mulla rahat riittany, mutta sit kun olisin aikanani yrittany vieda sen mukanani suomeen niin sille pehmolelulle pitais hommata joka oma matkalaukku tai oma istumapaikka. :D Ajattelin sitten etta ehka sarkanniemesta saa edes vahan samanlaisia...

Akvaarioreissun jalkeen me mentiin syomaan oikeen kunnon ravintolaan, ei mihinkaan pikaruokalaan mihin ollaan valitettavasti tan reissun aikana sorruttu aika useesti... Ruokailun jalkeen hostdad ja Aaron jalleen kerran osoitti miks ne (ja hostmama ja tytot) on maailman parhaat hostperhe, ne onnistui yllattamaan mut ihan totaalisesti. Hostdad totes just kun oltiin lahdossa ravintolasta etta koska Aaron sai ton auton ennenaikaisena valmistujaislahjana niin hostit haluaa muistaa muakin jotenkin. Sit Aaron sano et ne haluaa pitaa sen yllatyksena mahdollisimman pitkaan, joten se sito mun silmat kiinni. Olin ihan pyoralla paastani ja mulla pyori mielessa toinen toistaan hurjempia skenaarioita siita mita tuleman pitaa ja voin sanoo ettei ykskaan mun arvauksista mennyt ees yhtaan lahelle. Arvatkaa mita ne oli keksinyt? Ne oli selvasti kuunnellut mun juttuja, koska maa puhuin jo paljon ennen vaihtoon lahtemista etta haluaisin ehdottomasti paasta vaihtovuoden aikana katsomaan NHL-matsin ja tadaa, sinnehan ne mut vei! Ja kyseessa ei ollut ees mikaan tusinamatsi vaan Chigaco Blackhawks - Los Angeles Kings! Jos joku ei tieda niin LA Kings on hallitseva Stanley Cup-mestari ja Chigaco johtaa tallahetkella omaa konferenssiaan. Kentalla vilisti samaan aikaan mm. Dustin Brownin, Anze Kopitarin ja Marian Hossan kaltaisia tahtia ja se nakyi kylla maaleissakin: 5-4 LA Kingseille. En voi vielakaan uskoo kunnolla etta oon kaynyt NHL-pelissa, se oli vaan niin paljon erilaista kun SM-liigan kattominen Hartwall Areenalla tai Hakametsassa. Niin erilaista.

Lopuks laitan kuvia tahan astiselta reissulta. Jatin jarkkarista sen johdon kotiin, joten nyt mennaan pikkupokkarin ja puhelimen antimilla. Tuo ensimmainen kuva haluaa olla tyhma ja tottelematon, joten olkoon.
                                          

Seattlen kuuluisa purkkaseina. Voitte kuvitella kuinka esanssiselta ja makealta tuolla hais. Paikka mahtaa kuhista ampiaisia ja muita otokoita kesaisin :D

Space Needle/Seattle Tower, iltakavelyn maisemia (;

Leirinuotiolta

Aamu Yellowstonessa

South Dakotasta, muistaakseni Mount Rushmore on tuolla sumujen keskella

Omahan ilta-aurinko

YO, Chigaco!

En ees muista mita maa tassa kuvasin...

'Cause we were like, "woaaaah", and I was like, "woaaaah" and you were like, "woaaahh..."

Todiste siita etta vaikka olis hyva kamera niin huono kuvaaja ei siltikaan saa laadukkaita otoksia

United Center & Fans

desibelit n. 1204757364

Naiden miesten paivapalkat on yhteensa varmaan sita luokkaa etten maa tuu koko tyoikani aikana tienaamaan niin paljon... Kannustavaa

Florida-Washington-Idaho-Montana-Wyoming

Otettiin Aaronin ja hostdadin kanssa pieni varaslahto spring breakiin ja lahdettiin tiistaina aamuseitseman koneella Seattleen. Heratyskello soi jo ennen viitta ja nopean suihkussa kaynnin, aamupalan ja viimehetken pakkailujen jalkeen jatettiin hostmama ja tytot nukkumaan ja noustiin taksiin. Suuntana oli siis Orlandon kansainvalinen lentokentta, jossa on tan vaihtovuoden aikana tullut kaytya useamminkin. Ensin me lennettiin Orlandosta Arizonaan, tarkemmin sanottuna Phoenixiin. Matka kesti yli viis tuntia, mika on ihan hullua kun ajattelee etta siina matkustetaan yhden ja saman valtion sisalla. Me kun lennetaan Helsingista Nizzaan niin lento kestaa nelisen tuntia ja siina lennetaan sentaan monen maankin yli! Phoenixissa meilla oli reilun tunnin vaihtoaika eika siina ajassa kerennyt oikeastaan mitaan tekemaan. Kunhan veryteltiin jalkoja ja kaytiin vessassa  ennen kun noustiin Seattlen koneeseen. Phoenixin ja Seattlen valinen lento oli sit jo lyhyempi, se kesti vahan yli kolme tuntia ja se oli vahan myohassakin. Vaikka oltiin lahdetty kotoo Winter Springista ennen kuutta ja matkustettu lentokoneessa yli kymmenen tuntia, niin kello oli vasta iltapaiva kaks kun laskeuduttiin Seattleen. Lentokentalla meita vastassa oli hostdadin vanha opiskelukaveri Keith jonka luona me vietettiin myos yomme Seattlessa. Lentokentalta me suunnattiin suoraan Keithin kotiin, koska tan matkan todellinen tarkoitushan oli ostaa Keithin vanha auto Aaronille. Keith, Aaron ja hostdad keksi siita autosta puhumista vaikka kuinka pitkaks aikaa, maa en jaksanut kiinnostua siita viitta minuuttia pidempaan. Lopulta kuitenkin Keithin vaimo Carol tuli toista kotiin ja vihdoin miehet lopetti sen autosta jauhamisen ja me paastiin kaupungille syomaan koko porukalla Carolin suosittelemaan ravintolaan. Syotyamme Keith ja Carol naytti meille kavellen vahan kaupunkia, mika oli tosi kivaa. Seattlen ja koko Washingtonin osavaltion tunnetuimpia maamerkkejahan on Space Needle, eli se korkea torni joka  nakyy silloin talloin Greyn Anatomiassakin. Me nahtiin se meidan iltakavelylla! Harmi etta me ei tormattu Greyn Anatomian Derek Shephardiin... Pikaisen kaupunkikierroksen jalkeen me lahdettiin takaisin Keithin ja Carolin luo, koska meilla oli Aaronin ja hostdadin kanssa pitka paiva takana ja oltiin ihan poikki.

Keskiviikko alkoi silla etta heti aamusta alkaen Aaron, Keith ja hostdad alko taas paasaamaan siita autosta. Onneks Carol oli kiva ja ehdotti etta me jatettais miehet selvittamaan kaytannon asioita autoon liittyen ja lahdettas kahdestaan kaupungille. Mikas siina, sopi mulle paremmin kuin hyvin! Alotettiin kaupunkireissu menemalla aamupalalle Starbucksiin, joka on siis lahtoisin Seattlesta jos ette sita tienneet. Otin aamupalaks bagelin ja mustikkapiirakkaa, nams. Sen jalkeen kaytiin kaupungilla ostamassa mulle Seattle-turistipostikortti, purkkaa, matkaevasta ja -lukemista koska ajomatka kotiin tulis olemaan PITKA. Tan jalkeen ajettiin vahan matkan paahan kaupungin keskustasta ja maa kavin jattamassa merkkini maailmaan, tai no ainakin Seattleen, ja lanttasin pureskelemani purkan Seattlen kuuluisaan purkkaseinaan. Tan jalkeen ajettiin Carolin kanssa takas niille ja ruvettiin porukalla lastaamaan meidan matkatavaroista Aaronin uuteen autoon/Keithin vanhaan autoon. Siina kesti yllattavan kauan, koska jouduttiin tekemaan vahan lajittelua etta mita tavaroita saatettais mahdollisesti tarvita ajon aikana (eli mita kaikkea otetaan takapenkille ja mika menee perakonttiin) ettei jouduta sitten turhaan pysahtelemaan. Alkuiltapaivasta me sitten sanottiin heipat Keithille ja Carolille, jatettiin kaunis kaunis Seattle taaksemme ja lahdettiin ajamaan itaan. Harmittaa ettei keritty viettamaan enempaa aikaa siella.

Koska me lahdettiin keskiviikkona vasta iltapaivalla Seattlesta niin me ei keritty ajamaan kauhean pitkaa matkaa ennen pimeaa. Jaatiin yoks lahelle Washingtonin ja Idahon valista rajaa, Spokane nimiseen kaupunkiin Washingtonin osavaltion puolelle. Spokanessa oli muuten kyltti jossa sanottiin etta 70 miles to Moscow. Maa nauran aina kun taalla jenkeilla on hirveesti pikkukaupunkeja joilla on jonkun eurooppalaisen suurkaupungin nimi. Moskovan lisaks loytyy mm. Lontoota, Berliinia, Milanoa, Pariisia ja asuuhan mun molemmat hostisovanhemmat Ateenassa.

Torstaina meilla oli edessamme vihdoin ja viimein ensimmainen osavaltioiden valisen rajan ylitys, eli ajettiin Washingtonista Idahon puolelle. Se ei kuitenkaan jaanyt paivan ainokaiseksi rajanylitykseksi, koska Idaho on pohjoisesta niin kapea etta sen halki ajoi parissa tunnissa. Idahon jalkeen vuoroon tuli Montana, jossa satoi lunta tai ainakin jotain rantalunta! Maa olin nukahtanut autoo ja Aaron heratti mut ihan innoissaan lumisateen takia. Se oli sille etelan asukille paljon suurempi elamys kun mulle, mutta olihan se silti ihan hienoa nahda lunta ensimmaista kertaa melkein vuoteen. Pakko myontaa etta mikaan ihan hirvea ikava ei ole ollut, ei oo mitaan valittamista elamaan ilman lunta. Ja kerta paastiin rajanylitysten makuun, niin tehtin niita torstain aikana viela kolmaskin: Montanasta Wyomingiin, jossa me pysahdyttiin yoks Yellowstonenkansallispuistoon. Yellowstonen kansallispuisto on maailman suurin ja vanhin kansallispuisto, joten siella oli siistia pysahtya. Ja vaikka perille tullessamme meilla oli takana yli kymmenen tuntia autossa istumista (joka on yllattavan vasyttavaa, varsinkin jos siina samalla ihailee ohikiitavaa maisemaa ja kuuntelee hostdadin erittain epamaaraisia kappalevalintoja) niin olihan meidan pakko menna muiden kansallispuistoon eksyneiden kanssa turisemaan leirinuotiolle, silla turisti on aina turisti. (; Vaikka saa ei todellakaan ollut mikaan retkeily-ystavallisin, niin leirintapaikalla oli kyl paljon vakea liikkeella ja ne tuntui olevan kaikki kun yhta isoa perhetta. Jalleen kerran harmitti ettei voitu jaada pisemmaksi aikaa...

to be continued...

PS Lupaan kautta kiven ja kannon etta vastaan kaikkiin kommentteihin heti arkeen palattuani!!!!
PS2 Yritan saada tan postauksen kuvat joko jalkikateen tahan postaukseen (nyt meni hermo eika jaksa enaa edes yrittaa) tai sit laitan ne seuraavaan postaukseen. Ja tutut ja Sherlockit voi katella niita jo facebookista! (;

time goes by

Mihin tää aika oikeesti menee? Tuntuu että vastahan mää kirjotin teille tosi pitkän postauksen ja mitä, nyt siitä on muka jo KUUKAUSI? En usko! Enkä muista mitä kaikkea mulle on taas tapahtunutkaan... Kummisetä kävi tosiaan moikkaamassa mua ja meitä täällä ja meillä oli tosi kivat 24 tuntia yhdessä. Esittelin hostperheen ja Luken kummisedälle, käytiin pienellä kiertoajelulla tääl Winter Springis ja sit käytiin syömässä ja tekemässä tuliaisshoppailuja Orlandossa. Tytöt oli ihan innoissaan kun ne sai TAAS Angry Birds-karkkeja, mun pitää varmaan Suomeen palattuani lähettää niitä niille laatikollinen. :D Niin ja Valentine's Day-tanssitkin meni, näytin tältä:

Koulussa meillä on alkanut kaikki loppuvuoden sähinät, Graduation Countdown (enää 80 päivää!) on hyrrännyt jo hyvän aikaa samoin kuin Graduation Nightin ja Senior-videon suunnittelut. Meillä on täällä Floridan alueella ainakin tosi hyvä tarjonnat raduation Nightin suhteen, koska meillä on tässä Orlandossa Universal Studio's joka järkkää Grad Bashin, Disney World joka jälkkää Grad Niten ja Tampassa on Busch Gardens joka järkkää kanssa oman Grad Nightinsä. Ja noi bileet on ihan hullun isoja, sinne tulee porukkaa ympäri jenkkejä ja esimerkiks Universalin Grad Bashis esiintyy tänä vuonna Pitbull ja Disneyl on aikasempina vuosina jammailtu Taio Cruzin tahtiin... eli ei oo mitkään ihan pienet kekkerit kyseessä. :D Ja siis tuolla bileiden aikana on kaikki huvipuistolaitteet yms auki, eli kenellekkään ei pitäis tulla tylsää!

Lisäks meillä koulussa on ollut semmonen kampanja, että jokaisesta kirjeestä jonka lähettää mahdolliseen jatko-opiskelupaikkaan saa yhden tikkarin. Seniori ilman tikkaria on harvinainen näky meidän koulussa näinä päivinä. :D Ollaan myös käyty tutustumassa eri collegeihin ja universityihin, mikä on ollut kyllä aika jännää. Itellänkin kutkuttaa jo lukion jälkeinen opiskelu tuolla jossain korvan takana ja kova polte päästä vetämään lukio loppuun asti. Ens keväänä olis kuitenkin tarkotus pistää jo ensimmäiset hakupaperit yliopistoon vetämään. Myös Promin sunnittelu on alkanut, oon käynyt kiertelemässä kauppoja ja etsimässä sitä oikeaa pukua, mutta turhaan. Jenkeillä on ihan kamala maku varsinkin mekkojen suhteen, kaikki ne näyttää joltain halvoilta kiinalaisväkerryksiltä leopardikuvioineen ja "timantteineen". Mää en aio tyytyä mihinkään mekkoon joka on "ihan okei", vaan haluun oikeesti upeen mekon. Mulla on siis tarkotuksena raahata tää mun promdress mukanani sit Suomeen ja tanssahdella siinä Wanhojen tanssit ens keväänä. Tän takia lyttäsin myös yhden hostmaman työkaverin tytön viime vuotisen promdressin, mutta kävin kuitenkin kohteliaisuudesta kokeilemassa sitä. Olihan se ihan okei....

Sit käytiin koko perheen voimin DISNEY WORLDISSAAAA! Teen tästä varmaan isomman postauksen myöhemmin (koska kerrottavaa ja kuvia on vaan niin paljon... enkä jaksa muokata niitä nyt :D), mutta nopeasti kerrottuna homma meni näin: Alotettiin ensin rauhallisesti ja käytiin ensin viikolla Animal Kingdomissa, eli sellasessa eläinpuistossa joka on ISO. Vaikka jenkeissä kaikki on suurta, niin Disneyllä kaikki on vielä suurempaa! Sit perjantaina lähdettiin ajelemaan Orlandoon ja majotuttiin yhteen Disneyn hotelleista. Käytiin illalla viel kiertelemässä vähän downtown Disneyl, mutta kunnolla huvipuistoon päästiin vasta Lauantaiaamusta. Lauantai ja Sunnuntai kierrettiin aamusta iltaan ja tuntuu että vielä ja vaikka mitä näkemättä. :D Mutta kuten sanoin, kerron tarkemmin tästä reissusta omassa postauksessaan.

Niin ja nyt ollaan Arskan ja hostdadin kanssa saatu varattua ne lentoliput Washingtoniin! Lennetään siis n. puolentoista viikon päästä Seattleen, jossa ollaan yks yö sillä samalla hostdadin kaverilla jolta se Aaronin tuleva auto ostetaan. Sit sieltä olis tarkoituksena lähteä ajelemaan takaisin tänne etelään, meillä on aikaa käytettävänä koko reissuun 11 päivää. Vähän jännittää, koska Seattlessa on lämpötilat ollu just ja just nollan yläpuolella, jotain +3:n ja +6:n välimaastosta. FREEZING, varsinkin kun meillä on taas alkanu vähän lämpimään täällä... nyt ollaan jo lähempänä kolmeakymmentä kun kahtakymmentä!

Ja loppuun mun on kerrottava maailman surullisin juttu. Minä ja Aaron tultiin yks päivä uimasta ja Aaron kerto mulle samalla kun käytiin nappaamassa keittiöstä juomista yksistä vesipuistobileistä jotka järjestetään joka kesä Orlandossa. Innostuin (totta kai!) ja kysyin että koska ne on. Aaron sano että ne on varmaan vasta sen jälkeen kun mää oon lähtenyt, jolloin Irene hätkähti ja kysyi minnä mää olen lähdössä. Irene oli ihan suru puserossa kun kerroin että mun pitää lähtee kotiin, se vaan sano et mun kotihan on täällä niiden luona. Se tuntui jossain tuolla sydämessä niin pahalta, koska oon koko ajan miettinyt kuinka pahalta musta tuntuu kun mää joudun lähtemään enkä oo ajatellut ollenkaan miten kamalaa se mun hostperheelle on. En ymmärrä miten me voidaan koskaan erota toisistamme, siitä tulee niin vaikee hetki meille kaikille...